Oon nyt aivan ihanassa paikassa työharjoittelussa, ja nyt
viimeisten päivien kunniaks raahasin vihdoin äipän ja iskän luota vanhan
kapioarkun, jonka äiti oli löytänyt 70-luvulla oman mummolansa kanalan
vintiltä. Arkku on tähän asti ollut äipällä. Yhdessä vaiheessa se oli
mun huoneessa, mutta luovuin siitä silloin, kun se vei paljon tilaa, ja
se alkoi olla tosissaan huonossa kunnossa. Nyt siis tosiaan arkku
kaivettiin pois piilostaan ja otin sen työn alle, koska haluan sen
ehdottomasti omaan kotiini sisustuselementiksi.
Ensin poistin huonokuntoisen, hilseilevän maalin kuumailmapuhaltimella ja lastalla, jonka jälkeen piti paikata kannen halkeama. Paikkasin halkeaman hienon sahanpurun ja liiman seoksella, joka on muuten harvinaisen toimiva kikka tällaisessa tapauksessa! sen jälkeen liimasin pari halkeamaa, ja hioin arkun. Liimojen kuivumisen jälkeen maalasin arkun Otex tartuntapohjamaalilla Arkku on nyt pajalla kuivumassa, ja odottamassa että menisin huomenna askartelemaan sen parissa.
Huomenna olis tarkoitus lakkakitata halkeama, jossa siis on jo puru-liimaseos, ja maalata ensimmäinen pintamaalikerros. Maaliksi mä valitsin Tikkurilan Empiren, koska siitä tulee kiiltävä, ja silkkinen lopputulos, ja se sopii hyvin pensselillä levitettäväksi.
Mulla oli kuvia vaikka kuinka paljon tästä arkkuprojektista, mutta ylläripylläri, photobucket on nurin... ehkä joskus toiste

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti