sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Paperinarukranssi

En oo koskaan aiemmin tehny oikein mitään paperinarusta. Äiti on joskus tehnyt hienoja juttuja, mut mä en oo paperinarusta aiemmin innostunut. Kaverini oli vastikään kotikaupunkinsa kansalaisopiston kurssilla, jossa opeteltiin tekemään tämä kranssi. Kaverini sitten opetti mutkin tekemään, ja nyt mä saan ilon ja kunnian esitellä tän blogissani.
Koitettiin kaverin kanssa ettiä netistä vastaavaa kranssia, mutta mistään ei tullut vastaan.

Kaikki kuvat saa klikkaamalla isommaksi.


Kranssin tekemiseen tarvitaan:
Vahvaa paperinarua 60g/10m. Itse käytin Lappajärven paperinarua
Ohutta paperilankaa. n. 1,4m. Itse käytin Lappajärven ohutta paperilankaa, jossa oli hopeinen raita.
Metallirengas 20cm täältä
Sidontalankaa (rautalankaa) 1/2 puolaa

Sakset
Viivoitin/mitta
Kärsivällisyyttä

Aloitetaan kranssin teko purkamalla ja avaamalla vahva paperinaru. Yhdestä 60g kerästä saadaan yksi kranssi. Itse koin helpoimmaksi leikata paperinaru metrin pätkiin ja purkaa siitä.

Kun paperinaru on purettu, leikataan se 10cm paloiksi.

Ohuesta paperinarusta leikataan 14cm pätkiä.

Aloitetaan kranssin punominen kiepauttamalla rautalanka napakasti muutaman kierroksen metallirenkaan ympärille.


Otetaan yksi palanen purettua paperinarua, jonka keskelle laitetaan ohut paperilanka niin, että narusta jää pari senttiä yli reunojen molemmille puolille. Paperinaru rypistellään keskeltä niin, että siitä tulee rusetti.


Seuraavaksi rusetti kiinnitetään metallirenkaaseen kiepauttamalla rautalanka kahdesti rusetin ympärille, ja kerran rusetin vasemmalle puolelle. (pelkän renkaan ympärille)


Paperirusetti taitetaan kaksinkerroin. Punotaan viereen toinen rusetti samalla tapaa.On hyvä muistaa, että joka toinen rusetti painetaan ylös ja joka toinen painetaan alas.


Tähän kranssiin menee näitä punaisia 10cm paloja paperinarua sekä 14cm pätkiä paperilankaa 100kpl molempia.
Kranssin kuuluu siis näyttää takapuolelta tältä. Lopuksi kun viimeinenkin paperinarurusetti on kiinnitetty, väännellään rautalangasta silmukka, jolla kranssin saa kiinnitettyä haluamaansa paikkaan.


Kranssi on vieläkin näyttävämpi, jos siihen laittaa vaikkapa kirkkaat jouluvalot ennen seinälle ripustamista. :)





3 kommenttia :

  1. Kivan näköinen kranssi ja erilainen.Mukavaa kun olet laittanut selkeät ohjeet mukaan.Tätä täytyy kokeilla.

    VastaaPoista
  2. Todella ihana, lähtee heti paperinarua tilaukseen... Olen metsästänyt neilikkakranssin ohjetta sitä kuitenkaan löytämättä, tämä on vähintäänkin yhtä hyvä jos ei parempikin...

    VastaaPoista
  3. Heippa! Kiitos ideasta ja ohjeesta! Tein itselleni kranssin ja laitan kuvat blogiini.

    VastaaPoista