maanantai 4. toukokuuta 2015

Kevätkylvöjen seurantaa

Ajattelin nyt kun kevät on lopullisesti saapunut, päivitellä tämänvuotisia kevätkylvöjä. Täytyy myöntää että ensimmäisten kylvöjen lisäksi on tullut kylvettyä vielä paljon paljon uusia lajikkeita. Kaikille kuitenkin on jo tiedossa paikkansa pihasta, eikä kukkia koskaan ole liikaa! :)

Tällainen kasvipöytä on kaunistuttamassa (rumentamassa) meidän olohuonetta. Sitte on taas riemun päivä kun kasvit siirretään ulos kasvimaalle ja kukkapenkkeihin. :D


Leijonankidat on ihan mukavalla mallilla jo. Vielä saa kuukauden päivät odotella että saa laittaa ulos.









Ensimmäisestä kylvöerästä asterit ja kukkakaalit piti kylvää kokonaan uudestaan uusilla siemenillä, kun ei ne meinanneet millään itää.









Kokonaan uutena tuttavuutena tänävuonna Aitoelämänlanka, joka on köynnöskasvi ja siihen tulee ihanat vaaleanpunaiset ja/tai siniset raidalliset kukat.







Ruiskaunokin siemenet oli yks niistä lajikkeista jotka tuli mulle töistä. Laitettiin kesäksi Kauhajoen 4H kerholaisille kisa pystyyn, jossa jokainen sai muutaman siemen joista kasvatetaan sitten kesäkukkia ja vihanneksia. Pitihän se tarkistaa että siemenet varmasti itää. ;)




Tuoksuherne köynnöstää jo vahvasti ja yrittää kiemurrella kaikkialle minne ehtii.









Viimeisenä mun bolivian rainbow chili, joka on kasvanut jo kovasti sitten viimenäkemän. :)









2 kommenttia :

  1. Onpas runsas sato. Meillä meinaa kuihtua sato ja vain basilika ja pari muuta kasvaa. Noh, epäilys on, että siemenet huonoja. Eihän se nyt itsessä... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan hyvin voi olla vika siemenissäkin. Itselläkin ensimmäiset kukkakaalit kuoli syystä X, ehkä mulla oli vanhoja siemeniä, eli ei yhtään kylväjän vika... :D

      Poista